Tapio Rautavaaran kilpailuhenkisyys urheilussa

Tapio Rautavaaran lapsuutta ja nuoruutta leimasi köyhyys ja epävarmuus elämässä. Lapsena hän ei osoittanut erityistä kiinnostusta urheilua kohtaan. Ainoa asia, joka häntä kiinnosti oli kivien heittely. Se antoi pohjaa myöhemmälle keihäänheiton harrastukselle. Nuoruudessaan heikosta ruoasta aiheutunutta riisitautia sairastaneelle pojalle tuli lääkäriltä neuvo “Aloita urheilu tai muuten tulee noutaja”. Rautavaaran luonteenlaatu sai hänet kilpailemaan. Hän osasi keskittyä oleelliseen harjoittelussa ja huomioi merkittävät asiat kilpailutilanteissa.

Olympiakullan voittanut keihäänheittäjä

Rautavaara saavutti urheilu-urallaan jopa olympialaisen kultamitalin. Tämä yksistään nostaisi Rautavaaran suomalaisten legendojen joukkoon. Erityisesti, koska mitali tuli suomalaisille rakkaassa lajissa, keihäänheitossa. Tämän päivän maailmasta käsin tarkasteltuna vaikuttaa ihmeelliseltä, että kehittyneenä maana tunnetussa Iso-Britanniassa keihäänheiton olosuhteet saattoivat olla niinkin surkeat.

Tapio Rautavaara perehtyi itse keihäänheiton saloihin muun muassa lukemalla Matti Järvisen kirjan Tieni keihäänheiton maailmanmestariksi. Hän painoi kirjan opetukset mieleensä tarkoin. Voidaankin sanoa, että Rautavaara oli yksilöurheilija sanan varsinaisessa merkityksessä. Huipputason henkilökohtaisista valmentajista ei ollut puhettakaan. Urheilua harjoiteltiin työn ohessa ja sota-aikanakin vuoden 1943 jälkeen hänelle tarjoutui tilaisuus harjoitella.

Kun Tapsa sitten sodan päätyttyä suunnitteli osallistumista kilpailuihin, hänelle neuvottiin, ettei sodat kokeneen ja siitä vaivat saaneen miehen enää tulisi haaveilla pärjäämisestä. On muistettava, että Rautavaaran musiikillinen urakin alkoi samoihih aikoihin melkein heti sodan jälkeen. Ensimmäinen levy ilmestyi vuonna 1946.

Rautavaara itse valmistautui vuoden 1948 Lontoon olympialaisiin harjoittelemalla samaan aikaan vuorokaudesta, jolloin kisat pidettiin Lontoossa. Hän siis käänsi kellonsa Lontoon aikaan jo harjoitellessaan.

Tapsa pisti merkille Lontoon stadionin huonot olosuhteet ja osui jalallaan kovaan kohtaan omalla heitollaan. Hänen keihäänsä kaarsi 69,77 metriin, mikä ei ole erityisen kova tulos. Epävirallisesti Rautavaara oli kiskaissut harjoituksissa 80 metrisen kaarenkin. Tulos kuitenkin riitti olympiakultaan, sillä olosuhteet heittopaikalla heikkenivät kisan edetessä ja Tapsan tulos jäi pisimmäksi.

Tapio Rautavaaran muisteluita

Tapsa antoi joskus myöhemmällä iällä haastatteluja, joissa hän muisteli elämänsä varrelta muun muassa viinan kirouksia. Eräässä haastattelussa Tapsa totesi omasta olympiakullastaan, että väärä mies voitti. Hänen mukaansa olosuhteet suosivat häntä ja paremmassa kunnossa olevia miehiä jäi hänen taakseen.

Tällainen haastattelu kuitenkin lisäsi Tapsan karismaa. Hän ei leveillyt urheilullisilla saavutuksillaan ja jopa vähätteli niitä. Siinä tuli esiin Tapsan luonne. Hän oli rehti kilpailija, joka osasi antaa tunnustusta muille ja arvioida omia ansioitaan rehellisellä mittatikulla. Tässä on kuitenkin muistettava se, että Tapsa oli parhaina päivinään heittänyt yli 80 metriä. Lisäksi hän oli 33-vuotias Lontoon kisojen aikaan. Sota oli kuluttanut hänen fyysisiä ja henkisiä voimiaan.

Rautavaaran omien suoritusten vähättely tuntuu erikoiselta, kun asiaa tarkastellaan nykypäivänä. Tiettävästi sen ajan huiput olivat paikalla ja olosuhteet olivat kaikille samat. Esimerkiksi jääkiekon olympiakultaa pääsi tavoittelemaan – ja ylsi hopealle – Saksan joukkue vuonna 2018, koska parhaat pelaajat NHL:stä eivät päässeet mukaan. Siitä huolimatta mitali lasketaan. Esimerkiksi mäkihypyssä tuuliolosuhteet vaihtelevat ja ennen kuin niistä annettiin hyvityksiä, monikin huippuhyppääjä saattoi menettää mahdollisuutensa joutuessaan hyppäämään huonossa tuuliraossa.

Tapsan voittokiskaisu lähti ensimmäisellä heitolla. Se on juuri se sama taktiikka, jolla edelleenkin otetaan keihäänheitossa luulot vastustajilta. On mahdollista, että muilla kisaajilla on huonoissa ja liukkaissa olosuhteissa mennyt yliyrittämisen puolelle. Jokainen kisaaja haluaa edelleenkin onnistua ensimmäisellä heitollaan. Kaikki eivät kuitenkaan voi onnistua siinä.

Tapio Rautavaara oli tarinoiden kertojana mestarillinen ja tuollainen spekulaatio varmaan menee siihen kategoriaan. Sen sijaan Tapsan tarina Brysselin EM-kisoista, joissa hän sijoittui viidenneksi, oli traaginen. Hän oli samana kesänä yrittänyt pelastaa nuorta poikaa hukkumasta, mutta yrityksestä huolimatta poika oli kuollut. Kuva tapahtumasta oli vaivannut Tapsaa kisoissa. Hänen mukaansa tapaus nousi mieleen heittotilanteessa. Tässäkin tilanteessa voidaan sanoa, että tarina, jossa on totuutta mukana, on kuin suurta Shakespearen draamaa, jota hän oli nuorena ahminut kirjaston kokoelmista.

Jousiampujana taas korkeimmalle korokkeelle

Rautavaaran lopetellessa keihäänheittouraansa, hänelle suositeltiin jousiammuntaa. Lajissa saattoi pärjätä iäkkäämpikin urheilija. Tapsalla oli vahvat kädet ja ihanteellinen ruumiinrakenne siihen lajiin. Kuten keihäänheitossakin, niin myös jousiammunnassa Rautavaara sisäisti lajin erityisominaisuudet. Siinä missä keihäänheitossa piti olla räjähtävimmillään ja raivon partaalla suoritushetkellä, jousiammunnassa piti olla kylmän viileä suorituksen aikana.

Rautavaaralla oli jonkinlainen menestyjän aura. Hän voitti Suomen mestaruuden jousiammunnassa vuonna 1956 ja maailmanmestaruuden joukkueammunnassa Brysselissä vuonna 1958.