Tapio Rautavaara

Tapio Rautavaara ja kitara.

Laulajia tuotetaan joka lähtöön. Monet voivat löytää itsestään romanttisia puolia ja siten samaistua erinäisimpiin teksteihin. Tarvitaan vain laulun opetusta ja runsaasti harjoittelua. Tänä päivänä on olemassa stylistejä ja muuta tukihenkilöstöä. Levyhtiöt työntävät listoilleen ottamansa laulajan kappaleita soimaan ja järjestävät keikkoja sekä televisioesiintymisiä. Tapio Rautavaaralla ei ollut käytettävissään tällaista taustatukea.

Tapio Rautavaaran lapsuutta leimasi köyhyys

Suomen historian ankeat ajat 1930-luvun alussa koettelivat köyhempää kansanosaa ankarasti. Tapsa oli yksinhuoltajan poika ja kasvoi niukkuudessa. Koulunkäyntiin ei ollut varaa. Oli mentävä töihin jo 13-vuotiaana. Sitten koittivat sotavuodet. Tapsa joutui rintamalle jatkosodan alussa vuonna 1941, mutta pääsi sieltä viihdytysjoukkoihin vuoden päästä.

Ihminen voi toki itkeä menettämäänsä kissaa tai petollista poikaystävää. Siinäkin karttuu pohjaa, josta ammentaa tunnetilaa lauluihinsa. Nuoret tytöt varmaankin samaistuvat näissä nykyoloissa enemmän jopa sellaiseen elämänkokemukseen.

Tapio Rautavaara on suomalainen legenda.Rautavaaran melankolian pohjana oli kuitenkin todellinen eletty elämä. Oli koettu köyhyyttä ja sodan vaaroja. Juuri niitä asioita, joita muukin kansa oli hänen laillaan siihen aikaan kokenut. Rautavaaran laulujen sanoituksissa oli monesti jopa jylhyyttä. Puhuttiin köyhästä ja karusta maasta, sekä välillä myös lumen ja jään maasta. Tuo symboliikka puhuttelee suomalaisia yhä edelleen, vaikka harvemmin maatamme ajatellaan enää köyhänä.

Moni ei aikoinaan havainnut isänmaallista perussäveltä Rautavaaran lauluissa. Tapsan miehekkyyden havaitsee nykyisen sukupolven edustaja herkästikin. Sitä taustaa vasten vaikuttaa erikoiselta, että säveltäjä Toivo Kärki oli jossain vaiheessa nähnyt Tapsassa jotain falskia “tekomiehekkyyttä”.

Niihin aikoihin oli kovaa sodan käynyttä jätkää joka puolella. Isänmaallisuuden ja kotimaan rakkauden puute olisi kenties pistänyt enemmän silmään niihin aikoihin. Tapsalla oli työväenluokkainen tausta ja toisaalta rinnan sen kanssa sykkivä isänmaallisuus. Tämä yhdistelmä teki hänestä koko kansaan vetoavan hahmon. Häntä kutsuttiin viihdyttämään niin herroja kuin rahvastakin.

Komealla ulkonäöllä varustettu saa miespääosan

Valkokankaalla Tapsan voi sanoa olleen lähinnä komean ulkonäön sekä lauluäänen takia. Näyttelijäsuoritukset eivät olleet kaksisia. Hän oli elokuvan suuri sankari, jolle kehkeytyi romanssi hehkeän neidon kanssa. Häntä ei voi verrata vaikkapa Lasse Pöystiin, joka oli loistava tenavatähti ja kykeni uskottavasti näyttelemään vanhanakin.

Tapsan laulujakin tulkinnut Vesa-Matti Loiri on päinvastaisesti näyttelijä ja siinä ohessa laulujen tulkitsija. Loiri osaa kieltämättä tulkita tummia säveliä ja ehkä uransa lopulla hän on hankkinut enemmän laulajan mainetta. Tapsalla kuitenkin oli laulamisen kautta hankittu karisma, joka hakee vertaistaan Suomessa. Hän oli yhtä uskottava laulaessaan uskollisesta hevosesta kuin matkatessaan laulun voimalla vaikkapa Alaskaan etsimään kultaa.

Tapsa oli myös merkittävä näyttelijä. Hän ei kuitenkaan ollut näyttelijänä samaa tasoa kuin laulajana. Hänelle sovitettiin sankarin rooleja, joihin sisältyi laulukohtauksia. Tapsa ei uransa aikana myynyt kovinkaan hyvin. Hänen kuolinvuotenaan levyttämänsä levy myi tuplaplatinaa. Sen sijaan kokonaisuutena hän ei ole eniten myytyjen levyjen tilastoissa korkealla. Elokuvista tuli varmaan tuloa ja myös näkyvyyttä. Elokuvien malli oli niihin aikoihin lähinnä maaseutuidylliin sopiva.

Rautavaara ei kuitenkaan hurahtanut aikansa virtauksiin. Hänestä ei tullut imelää rokkaria. Sen sijaan hän teki useita kantri-lauluja. Ne eivät nousseet aivan huipulle omana aikanaan, mutta ne ovat osa Tapsan musiikillista uraa. Hänen äänensä sopi erityisen hyvin kantrin esittämisen.

Kaihomielinen sankarihahmo

Tapsan kaihomielisyydessä oli usein mukana synnillisiä aiheita. Mannakorven mailla ei enää pontikka virtaa. Korttipakkaa käytettiin symbolina uskonnollisille asioille. Monissa Rautavaaran näyttelemissä elokuvissa oli aikaan sopivasti moralisoiva sävy. Lasse Pöysti ohjasi Tapsan näyttelemän elokuvan ja totesi, ettei Tapio Rautavaara ollut mikään näyttelijä ja tämä tiesi sen itsekin. Hän kuitenkin osasi sujuvasti lausua vuorosanojaan ja samalla esitti omaa sympaattista itseään.

Tapio Rautavaaraa voi urheilusankarin ja laulajan lisäksi pitää näyttelijänä. Jos mies oli mukana 22 elokuvassa vuodesta 1945 aina 1970-luvun alkuun, on suoritus merkittävä. Rautavaaran elokuvat olivat omana aikanaan suosittuja. Ne sijoittuivat leffassa käynnin kulta-aikaan, jolloin romanttiset nuoret parit kävivät elokuvissa ja valitsivat takapenkin, jotta saattoivat testata valkokankaan sankarin suudelmia tyttöystävän suulla. Ei kai siinä tarvittu paljon muuta kuin hyvännäköisiä ja karismaattisia näyttelijöitä ja jonkinlainen juoni, joka huipentuu onnen täyttymykseen.

Yleisölle riitti, että kansan heleimpiä kieliä urheilusankaruudella kutkutellut Rautavaara esitti elokuvaroolissa itseään, lauloi ohessa kaihoisan kappaleen tummalla sävyllään ja oli oma miehekäs itsensä. Moni halusi samaistua häneen.

Nykykatsojalle Tapsan elokuvissa on nähtävillä sovinismia. Kiintiöfeministejä ei tunnettu siihen aikaan. Maasamme ei myöskään ollut juurikaan eri etnisiä taustoja omaavia näyttelijöitä. Kenties äkäpussin kesyttämistarinassa saattoi putkahtaa pieni pilkahdus feminismiä, vaikkakin sankarittaren kesyyntyminen ei oikein istu nyky-Suomeen.