Rahapelaamisen suuntaukset lähivuosikymmeninä

Rahapelaaminen on vapautunut lähinnä internetin tulon myötä. Jo pidemmän aikaa pelaaja on voinut valita eri sivustoilta parhaat kertoimet urheiluvedonlyöntiin. Veikkaus on joutunut sopeutumaan tähän tilanteeseen. Toinen merkittävä muutos näyttää olevan se, että perinteinen lauantaisin pelattava Lotto näyttää menettävän suosiotaan. Kansa hakee suurempia pelivoittoja Euro Jackpotista ja toisaalta Viking-lotosta. Olemme tulleet kauas niistä ajoista, jolloin pelattiin vain Vakio Veikkausta ja Lottoa. Ravit olivat tapahtuma, jonne piti mennä paikan päälle.

1980-luku

Uhkapelaamista tapahtui vielä 1980-luvulla paljon biljardisaleilla. Joka biljardikilpailujen yhteydessä esimerkiksi marraskuisin pidettävien Kouvolan kultakellokilpailujen yhteydessä kovemman luokan uhkapelaajat kokoontuivat hotellihuoneisiin pelaamaan pokeria – sököä – isosta rahasta. Monet osallistuivat toki biljardikilpailuun, vaikka putosivatkin melko alkuvaiheessa. Heidän päätavoitteensa oli pelata sököä ja muita korttipelejä paikalle saapuvien huippupelaajien kanssa. Hyvät biljardipelaajat saattoivat pelata uhkapelejä biljardissa kilpapelien päätyttyä joillain pöydillä.

Texas Hold’em on kasvattanut suosiota

Texas Hold’em on selkeästi rahasta pelattava peli. Sen avulla useampia suomalaisia on noussut pokeriammattilaisiksi. Heistä on tullut televisioitujen turnausten myötä julkkiksia myös Suomessa. Asenneilmasto on siis muuttunut. Aikaisemmin rahaa uhkapelillä ansainnutta epäiltiin jopa väärin pelaamisesta merkityillä korteilla tai vastaavaa. Voitoilla ei kannattanut hirveästi leveillä.

Pelaajilla on mahdollisuus pelata tätä pokerimuotoa netissä vaikka vuorokaudet ympäriinsä. Tämä ei kuitenkaan ole johtanut siihen, etteikö mentäisi esimerkiksi Helsingin Kasinolle pelaamaan turnauksia. Itse asiassa netistä löytyy lukuisia tutkimuksia, jotka osoittavat, ettei netissä tapahtuva pelaaminen ole syönyt perinteisten kasinoiden suosiota.

Ilmiö on samankaltainen, kun elokuvateatterien luultiin kuolevan ihmisten saadessa katsella elokuvia netistä tai tilata televisioonsa elokuvia. Ihmiset tarvitsevat sosiaalista ympäristöä. Osa kasinolla tapahtuvasta pelaamisesta pitää sisällään muiden ihmisten tarkkailemista.

Urheiluvedonlyönti osana television katsomista

Formulakisoissa televisioselostajat kertovat ja usein myös kuvaruudussa näkyy eri kilpailijoille annetut kertoimet. Samalla on muodostunut uusi normaali siitä, että katsoja laittaa pienen vedon sisään katsellessaan urheilutapahtumaa.

Vielä 1990-luvulla, kun pitkäveto tuli markkinoille Veikkauksen toimesta, oli suurin osa pelaajista tulosten suhteen teksti-tv:n armoilla. Hyvin harvaa kohdetta pääsi katsomaan Suomessa näkyvien kanavien kautta. Nyt on saatavilla urheiluun keskittyviä kanavapaketteja ja toisaalta netistä löytyy sivuja, joissa voi seurata peliä.

Suuntana on siis enemmän se, että vetoja lyödään peleistä, joita seurataan. Nykyisin on mahdollista lyödä vetoa myös kesken pelin ns. live-vetona. Kertoimen laskijat osaavat pitkän päälle asiansa. Siitä huolimatta urheiluvedonlyönti mielletään taitopeliksi Texas Hold’emin tapaan. Totta onkin, että hyvät pärjäävät pidemmän päälle. Urheiluvedonlyönnissä taitavat pelaajat saavat etua sellaisista tilanteista, joissa toisten pelaajien panostukset säätelevät kertoimia. Tulosveto ja moniveto ovat tällaisia pelimuotoja.

Kolikkopelien luonne muuttumassa

Valtiolliset pelimonopolit ovat perinteisesti halunneet hakea pelituottojaan eri asiakasryhmiltä. Näkyvin ongelmakäyttäjäryhmä olivat eläkeläiset. Maailmalla kasinoiden asiakkaat olivat aikaisemmin keskimäärin yli 48-vuotiaita. Tänä päivänä pelaajien keski-ikä on laskenut 32-34- vuoteen. Vanhempi ikäpolvi oli tyypillisesti varovainen pelaamisessaan. He kaipasivat pienen riskin jännitystä. Pelaajapopulaation nuorentuminen on johtanut siihen, että pelataan suuremmalla riskillä. Tämän voisi uskoa suosivan juuri Helsingin kasinoa, jossa panoskoot ovat suurempia.

Tässä on kaksi puolta. Kovaa riskiä hakevat ovat tietyllä tavalla parempi asiakasryhmä. Rahaa on mahdollista saada heiltä helpommin. Toisaalta tulee mieleen vastuullisen pelaamisen käsite. Parisen kymmentä vuotta sitten Prisman aulassa saattoi olla toistakymmentä pelikonetta. Eläkeläisten pelaaminen niissä herätti pahennusta, kun tiedettiin osan menevän loppukuussa leipäjonoihin.

Nuorten valmius ottaa riskejä on toisaalta ymmärrettävää. He uskovat tienaavansa rahaa tulevaisuudessa. Kyse ei ole eläkesäästöjen pelaamisesta. Ongelma on peliriippuvuuden muodostumisessa. Jossain vaiheessa nuoret turvautuvat pikavippeihin rahoittaakseen pelaamista. Siinä menee luottotiedot ja tulee muita ongelmia.

Helsingin kasinon ohella juuri Veikkauksen pyörittämät Pelaamot tarjoavat pelaajille useiden erilaisten ns. kolikkopelien lisäksi mahdollisuuden lyödä urheiluvetoja ja pelata Totoa ja Lottoja kauppakeskuksissa ja muissa helposti löydettävissä paikoissa. On selvää, että pokeria pelaava on otollinen asiakas pelaamaan myös muita rahapelejä.

Pelaaminen siirtyy mobiiliin

Ihmiset viettävät enemmän ja enemmän aikaa selaillen älypuhelimiaan ja tablettejaan. Pelaaminen siirtyy jatkossa tavallisista kannettavista tietokoneista pienempiin taskussa mukana kulkeviin laitteisiin. Tämä merkitsee sitä, että jopa työmatkalla saattaa iskeä ajatus rahapelien pelaamisesta. Pari klikkausta ja veto on laitetu sisään.

Rahapelien pelaaminen mobiililaitteilla on vahvistuva suuntaus rahapelaamisessa. Sovellukset ja yhteydet ovat parantuneet siinä määrin, että ihmiset voivat pelata vaikka kolikkopelejä mobiililaitteillaan.